Tein näytön livelähetyksessä toimimisesta. Livelähetyksen esituotannossa olin graafisessa tiimissä ja lavastamassa. Tehtäväni oli päivittää planssit ja inserttien lopputekstit graafisen ohjeiston mukaisesti. Lavastukseen toin rekvisiittaa kotoa ja keräsin tarvikkeita koululla, mm. nuotiota varten puualalta puita.
Livessä olin mediaoperaattori. Mediaoperaattorina latasin insertit omalle läppärille ja nimesin ne selkeästi, jotta ne on helpompi asettaa oikeaan järjestykseen VLC-playerin soittolistaan. Laitoin VLC-playerin asetukset ohjeistuksen mukaisesti kuntoon, ja latasin insertit, timerin, intron ja lopputekstit sinne. Siirsin edellämainitut näkymään videomikseriin. Läpivedoissa, eli liven harjoituksissa, tein testistriimejä Youtubeen. Kommunikoin ohjaajalle paljonko aikaa inserteissä oli jäljellä, jotta hän pystyi informoimaan eteenpäin studio-ohjaajalle.
Ennen kesäloman alkua saimme tehtäväksi vierailla galleriassa tai taidenäyttelyssä. Kohteesta tuli kirjoittaa arvostelu. Lähdin itse vierailemaan Kulttuuritalo Valveella valokuvanäyttelyssä, joka käsitteli Oulun pommituksia talvi- ja jatkosotien aikaan. Näyttely on esillä aikavälillä 5.-28.6.2025.
Näyttely piti nimensä mukaisesti sisällään kuvia pommituksen aiheuttamista tuhoista Oulussa 1940-luvulla. Kiersin ennen valintaani myös muissa Valveen näyttelyissä, mutta historialliset valokuvat ja tapahtumat vetivät puoleensa ja valinta oli helppo. Myös näyttelyn ajankohtaisuus maailman tilannetta ajatellen teki näyttelystä mielenkiintoisen.
Mielestäni näyttely oli kiinnostava. Tuntui oudolta nähdä oman kotikaupungin tuttuja alueita niin hurjassa kunnossa. Historia toimii hyvänä muistutuksena sodan aiheuttamista tuhoista ja lisää kiitollisuutta siitä, mitä meillä nyt on. Näyttely ei myöskään ollut katsojalleen liian ahdistava, sillä kuvissa ei näkynyt ihmisiin kohdistunutta raakuutta.
Ainolan museo- ja kirjastorakennuksen yläkerta sekä Ainolan lastentarha tuhoutuivat pommituksessa 21.1.1940.
Suosikkiteokseni oli tämä alapuolella oleva kuva, jossa Oulun tuomiokirkko kurkkii pommitetun ja palaneen ympäristönsä taustalla. Ihmiset vaikuttavat kävelevän rauhaksiin, läheltä katsottuna jopa hymyissä suin tuhon vieressä. Kun itse yritän kuvitella sotaa, tulee mieleeni ensimmäisenä pelko ja tuho. Mutta elämä jatkuu sodankin keskellä, ja rauhankin hetkiä tulee. Jollain tapaa kuva kiteyttää itselleni sen, että sotaa ei voi kunnolla ymmärtää, jos sitä ei ole kokenut.
Suosittelisin näyttelyä ainakin kaikille Suomen ja Oulun historiasta kiinnostuneille, mutta mielestäni se sopii melkeinpä kaikille. Kohderyhmäksi luulisin lähinnä nuoria ja täysi-ikäisiä. Näyttely ei ole järin pitkä, joten kuka tahansa jaksaa sen varmasti katsoa. Kuvat antavat perspektiiviä ulkomailla tapahtuviin sotiin: liian monessa paikkaa tämä on tänäänkin todellisuutta.
Näyttely löytyi Valveen kahvilan seinille ripustettuna.Pommisuojaan jonottavat.Tuhoutunut seinä Pakkahuoneenkadulla.
Julia Kanniainen lapinporokoiransa Kodan kanssa. Kuva: Veera Valkealahti
Lapinporokoira on monipuolinen, älykäs ja energinen rotu, jonka historia asettuu mahdollisesti jo 1500-1600-luvun tienoille. Nimensä mukaisesti rotua on käytetty alun perin porojen paimennukseen, mutta nykyään lapinporokoirat ovat yleistyneet myös koti-, perhe- ja harrastekoiriksi. Harrastetoiminnassa porokoira taipuu moneen, ja ne ansioituvat erityisesti aktiivisemmassa toiminnassa, kuten tottelevaisuuskokeissa, agilityssä ja paimentamisessa. Mahdollisena haasteena on motivaation lopahtaminen ja itsepäisyys.
Muun muassa tällaisia kuvauksia löysin etsiessäni tietoa lapinporokoirasta. Koska rotu on paikoin vielä epätavallinen harrastuskoira, halusin haastatella Julia Kanniaista (26)hänen omasta kokemuksestaan viisivuotiaan porokoira Kodan kanssa. Julialla on Instagram-tili @porokoirakoda, johon hän päivittää parivaljakon arjesta, harrastamisesta ja koiran ruokinnastakin.
Miksi porokoira?
Julia kertoo päätyneensä lapinporokoiraan, koska halusi mahdollisimman alkukantaisen rodun. – Silloin kun on alkukantainen koira, sitä on jalostettu huomattavasti vähemmän, joka vähän auttaa sen terveyden kanssa. Toki ikinä ei voi tietää, jos sieltä tuleekin jotain, mutta tämä oli se lähtökohta minkä halusin, Julia toteaa.
Harrastukset ja haasteet
Julia harrastaa Kodan kanssa tokoa eli tottelevaisuuskoulutusta, noseworkia eli nimensä mukaisesti nenätyöskentelyä, näyttelyitä, PK-jälkeä ja koirahiihtoa. Rodusta on moneen, kunhan koiralla on motivaatio kohdallaan ja omistajan ja koiran välinen yhteistyö pelaa, Julia summaa.
Ylväs ja komea lapinporokoira. Kuva: Veera Valkealahti
Hankaluuksia saattaa tuottaa rodun haukkuherkkyys ja itsenäisyys. – Jos on vaikka uusi harrastaja, tai ei ole vielä työkaluja kouluttaa sen tyyppistä koiraa, niin se voi olla haaste. Lapinporokoira tekee lähtökohtaisesti sitä, mikä on sille kannattavaa, Julia sanoo.
Katso videolta mitä muuta Julia kertoi lapinporokoiran kanssa harrastamisesta.
